Mielenosoittajat huusivat iskulauseita, joissa vastustettiin Natoa ja vaadittiin sotilasliiton poistumista Turkista.
Uusimmat uutiset
MTV:n televisiokanavat ovat jälleen asiakkaiden katsottavissa Elisa Viihteessä ja Elisan kaapeli-TV-verkossa.
Syyttäjän mukaan epäilty, "Serhi K", oli vuonna 2022 Ukrainan armeijan upseeri.
Normaali liikenneverkko ei kriisitilanteessa välttämättä kykene vastaamaan nopeasti kasvaviin sotilaskuljetusten tarpeisiin.
Jatkossa asiakkaan taloudellisen tilanteen arvioinnissa voidaan hyödyntää esimerkiksi Kelan myöntämää toimeentulotukea tai ulosottoviranomaisen tekemää varattomuustoteamusta.
Kyseessä on kompromissi, jolla pyrittiin sovittamaan yhteen täysin erilaiset näkemykset maahanmuutosta.
Bulgarian puolustusministerin mukaan tavoitteena tulisi olla oikeudenmukainen rauha, jonka sisällöstä päättävät ennen kaikkea sodan osapuolet itse.
Huomio tulisi kiinnittää silmäluomien ja ripsien asianmukaiseen hygieniaan sekä mahdollisten oireiden tunnistamiseen ajoissa.
Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa?
Työryhmä esittää myös toimia isien perhevapaiden käytön lisäämiseksi.
Järjestöt kritisoivat palvelujen keskittämistä, jonka seurauksena osa nuorista on joutunut muuttamaan pois kotipaikkakunnaltaan ja läheistensä luota.











