SPJL:n Rinne: Poliisia saa arvostella, mutta maalittaminen ei ole hyväksyttävää
Liitto on vaatinut virkamiehiin kohdistuvan maalittamisen kriminalisointia jo vuodesta 2018 lähtien.

Kello 11: 45. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti
Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) puheenjohtaja Jonne Rinne ottaa kantaa Tuusulan mopomiitin tapahtumien jälkeiseen keskusteluun ja muistuttaa, että poliisin toimia saa arvostella voimakkaastikin. Kritiikin raja kulkee hänen mukaansa kuitenkin siinä, kun huomio siirtyy virkamiehen henkilökohtaiseen maalittamiseen.
Rinteen mukaan poliisin toimintaa koskevat väärinkäytösepäilyt tulee tutkia huolellisesti, jotta oikeusvarmuus toteutuu. Lopullinen ratkaisu kuuluu hänen mukaansa itsenäisille ja riippumattomille tuomioistuimille. SPJL ei puolestaan ota kantaa siihen, mitä Tuusulan tapahtumissa itsessään tapahtui, sillä asian selvittäminen kuuluu viranomaisille ja syyttäjälle.
Rinne pitää kuitenkin ongelmallisena julkisuudessa nähtyä keskustelua, jossa yksittäiseen poliisiin on hänen mukaansa kohdistettu uhkaavaa viestintää, tämän nimeä ja kuvia on levitetty herjaavien kommenttien yhteydessä ja poliisin motiiveista on esitetty perusteettomia väitteitä.
Hän korostaa, ettei tällainen toiminta ole sama asia kuin poliisin toiminnan arvostelu.
SPJL:n mukaan keskustelussa on nähty myös loukkaavaa suhtautumista tapahtumassa loukkaantuneeseen nuoreen. Rinteen mielestä kummassakaan tapauksessa kyse ei ole rakentavasta yhteiskunnallisesta keskustelusta.
Liitto on vaatinut virkamiehiin kohdistuvan maalittamisen kriminalisointia jo vuodesta 2018 lähtien. Lainsäädäntöön ei ole kuitenkaan syntynyt erillistä maalittamista koskevaa rikosta. Rinteen mukaan tämä ei tarkoita, että maalittaminen olisi hyväksyttävää, sillä perusteluna kriminalisoinnin puuttumiselle on ollut mahdollisuus puuttua ilmiöön jo olemassa olevan lainsäädännön keinoin.
Rinne pitää ymmärrettävänä, että Tuusulan tapahtumat ovat herättäneet voimakkaita tunteita ja järkytystä. Hän kuitenkin vetoaa keskustelijoihin, jotta nämä tunnistaisivat eron asiallisen kritiikin ja yksittäiseen virkamieheen kohdistuvan tarkoitushakuisen ajojahdin välillä.
SPJL:n viesti on lopulta kaksiosainen: poliisin toimintaa pitää voida arvostella ja mahdolliset virheet on tutkittava, mutta yksittäisestä virkamiehestä ei pidä tehdä tapahtumien jälkeisen keskustelun maalitaulua.
