Näkökulma: Uusi rikosnimike ei yksin tuo lapselle turvaa

Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa? 

Kello 11:13. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

Kokoomus esittää lapsirauharikoksen säätämistä osana lastensuojelun kehittämistä. 

Kukaan tuskin kiistää sitä, etteikö lähisuhdeväkivaltaa todistava lapsi olisi myös uhri. Vaikka yksikään isku ei osu lapseen, pelko, huuto, rikotut tavarat ja vanhemman kasvoihin ilmestyneet mustelmat voivat jättää jälkiä, jotka kulkevat mukana pitkälle aikuisuuteen.

Siksi on ymmärrettävää, että Kokoomus esittää niin sanotun lapsirauharikoksen säätämistä. Ajatus on selkeä: myös väkivaltaa todistava lapsi pitäisi tunnistaa nykyistä vahvemmin uhriksi.

Tavoite on oikea. Keino herättää kuitenkin kysymyksiä.

Uusi rikosnimike ei estä väkivallan tekijää lyömästä. Harva lähisuhdeväkivallan tekijä pysähtyy pohtimaan rikoslain pykäliä kesken väkivaltatilanteen. Jos nykyinen pahoinpitelyrikos ei ole estänyt tekoa, miksi yksi lisärikos tekisi sen?

Mihin uusi rikos tarkalleen rajataan? Jos laki koskee vain tilanteita, joissa lapsi on fyysisesti paikalla ja näkee teon, osa traumatisoivista tilanteista jäisi ulkopuolelle.

Jos taas mukaan lasketaan myös epäsuorat seuraukset, raja muuttuu paljon vaikeammaksi. Milloin lapsi "altistui" väkivallalle? Miten asia näytetään toteen? Ja kuinka paljon lapselta voidaan kysyä perheväkivaltatilanteesta ilman, että häntä kuormitetaan lisää?

Lapsen kärsimys ei synny ainoastaan siitä, että hän näkee itse teon. Moni lapsi ei ole samassa huoneessa väkivallan tapahtuessa. Silti hän näkee seuraukset. Hän huomaa pelokkaan vanhemman, mustelmat, itkun ja kodin ilmapiirin muuttumisen. Hän oppii varomaan, kuuntelemaan äänenpainoja ja elämään jatkuvassa epävarmuudessa.

Trauma ei aina synny yhdestä hetkestä. Joskus se syntyy siitä, että koti ei ole enää turvallinen paikka.

Siksi olisi tärkeää kysyä, mikä on todellinen ongelma. Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa?

Lastensuojelu kamppailee resurssien kanssa. Lasten mielenterveyspalveluihin on jonoja. Kaikki väkivallan merkit eivät tule ajoissa viranomaisten tietoon. Moni lapsi jää edelleen ilman tarvitsemaansa tukea, vaikka lainsäädäntö jo nyt tunnistaa väkivallan vakavuuden.

Uusi rikosnimike voi olla tärkeä symbolinen viesti. Se voi muistuttaa viranomaisia siitä, että lapsi on aina huomioitava. Symboliikalla on siksi paikkansa.

Mutta symboliikka ei korvaa nopeaa pääsyä terapiaan. Se ei lisää lastensuojelun työntekijöitä. Se ei lyhennä hoitojonoja. Se ei poista pelkoa lapsen kodista.

Lopulta kaikkein tärkein kysymys on aika yksinkertainen.

Auttaako uusi laki lasta enemmän kuin nykyinen järjestelmä, vai tarvitsisiko lapsi ennen kaikkea enemmän aikuisia, enemmän tukea ja nopeammin saatavaa apua?

Lapsi ei tarvitse ensimmäiseksi uutta rikosnimikettä. Lapsi tarvitsee turvallisen kodin. Lapsi ei kysy, minkä niminen rikos kotona tapahtui. Lapsi kysyy, miksi kukaan ei auttanut.