Poliisin mukaan poikkeuksellista oli väkivallan laajuus.
Uusimmat uutiset
Linnan juhlat teema Yhdessä ilmentää yhteisöllisyyttä, ja saamelaisuus on näkyvästi esillä myös illan tarjoiluissa ja taide-elämyksissä.
Havainnoista pyydetään ilmoittamaan viipymättä hätänumeroon 112.
Savonlinnan ja Kemin kaupungit ovat saaneet raskauttavan lausunnon sairaalalain valmistelun puutteista.
Hunter Bidenin armahdus jakaa mielipiteitä
Päätös armahduksesta on saanut Bidenin vastustajat vaatimaan selvityksiä ja muun muassa oikeusministerin eroa.
Presidentti Joe Biden armahti oman poikansa
Biden perusteli armahdusta sillä, että hänen poikaansa kohdeltiin eri tavalla kuin vastaavassa tilanteessa olevia henkilöitä yleensä.
Sodan myötä Zelenskyi julisti sotatilalain, mikä osaltaan selittää, miksi uusia vaaleja ei ole pidetty.
Huomio tulisi kiinnittää silmäluomien ja ripsien asianmukaiseen hygieniaan sekä mahdollisten oireiden tunnistamiseen ajoissa.
Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa?
Työryhmä esittää myös toimia isien perhevapaiden käytön lisäämiseksi.
Järjestöt kritisoivat palvelujen keskittämistä, jonka seurauksena osa nuorista on joutunut muuttamaan pois kotipaikkakunnaltaan ja läheistensä luota.




