Paavi Franciscus muistetaan erityisesti vahvasta sitoutumisestaan köyhyyden torjuntaan, ympäristönsuojeluun sekä kirkon avoimuuden lisäämiseen.
Uusimmat uutiset
Miksi musiikki tuntuu niin hyvältä? Uusi tutkimus paljastaa aivojen kemiallisen salaisuuden
Tutkimuksen löydökset avaavat uusia mahdollisuuksia musiikkipohjaisten hoitomuotojen kehittämiseen.
Kambodzan kansanmurha muistuttaa meitä siitä, kuinka nopeasti ideologinen hurmos voi muuttua järjestelmälliseksi joukkomurhaksi.
Uusien Kelan linjausten myötä yhä harvempi löytää kohtuuhintaista ja riittävän kokoista asuntoa omalta asuinalueeltaan.
YK:n pääsihteeri varoitti, että yli sata miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa on vaarassa miinojen vuoksi.
Suomessa pitäisi rakentaa unelmaa, joka ei perustu yksilön selviytymiseen – vaan yhteiseen vastuuseen.
Kajaanissa kuntalaiset osallistuvat päätöksentekoon kuinka 50 000 euron budjetti käytetään
Osallistuva budjetointi on vakiintunut osa Kajaanin kaupunkikulttuuria.
Huomio tulisi kiinnittää silmäluomien ja ripsien asianmukaiseen hygieniaan sekä mahdollisten oireiden tunnistamiseen ajoissa.
Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa?
Työryhmä esittää myös toimia isien perhevapaiden käytön lisäämiseksi.
Järjestöt kritisoivat palvelujen keskittämistä, jonka seurauksena osa nuorista on joutunut muuttamaan pois kotipaikkakunnaltaan ja läheistensä luota.











