Araqchi syytti Israelia satojen siviilien tappamisesta ja väitti hyökkäysten torpedoivan Iranin ja Yhdysvaltojen välistä lähentymistä.
Uusimmat uutiset
Iran ei tavoittele ydinaseita. Tämä ei ole vain poliittinen kanta, vaan uskonnollinen ja perustuslaillinen periaatteemme, Iranin ulkoministeri korostaa.
Pääministeri Netanyahu painotti, että Israelin taistelu ei kohdistu Iranin kansaan, vaan "murhaavaan islamilaiseen hallintoon", joka hänen mukaansa alistaa ja köyhdyttää kansaa.
Aselepoa ei tule, vakuuttaa ayatollah Ali Khamenei.
Yhdysvallat irtisanoutuu Israelin hyökkäyksestä Iraniin – Rubio: "Toiminta oli yksipuolinen"
Ulkoministeri varoitti myös Irania kohdistamasta iskuja Yhdysvaltojen henkilökuntaan tai etuihin.
Erityisesti elävän musiikin merkitys on kasvanut: konsertit ja festivaalit tuottivat lähes kaksi miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna.
Trumpin mukaan ilman operaatiota Los Angeles palaisi.
Huomio tulisi kiinnittää silmäluomien ja ripsien asianmukaiseen hygieniaan sekä mahdollisten oireiden tunnistamiseen ajoissa.
Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa?
Työryhmä esittää myös toimia isien perhevapaiden käytön lisäämiseksi.
Järjestöt kritisoivat palvelujen keskittämistä, jonka seurauksena osa nuorista on joutunut muuttamaan pois kotipaikkakunnaltaan ja läheistensä luota.











