Kiistan ydin on se missä määrin media voi raportoida julkisuuden henkilöistä ilman oikeudellisia seuraamuksia – ja kuinka pitkälle poliittiset toimijat voivat mennä puolustaessaan mainettaan oikeusteitse.
Uusimmat uutiset
Parlamentin odotetaan käsittelevän uuden hallituksen kokoonpanoa torstaina.
Eurooppalaiset maksavat aseista, ja samalla kiittävät, että saavat maksaa?
Pettymys tuloksiin, ei mieheen.
Suomi mukana ostamassa aseita Ukrainalle – Naton Rutte: ”Tämä on vasta ensimmäinen aalto”
Suomi on sitoutunut ostamaan Yhdysvalloista aseistusta Ukrainaan.
Jäsenmailta odotetaan enemmän vastuuta ilman täyttä päätösvaltaa – erityisesti Natossa, jossa Yhdysvallat edelleen määrää suurelta osin tahdin.
Yhdysvallat ei enää toimi "ilmaisena maailmanpoliisina"
Huomio tulisi kiinnittää silmäluomien ja ripsien asianmukaiseen hygieniaan sekä mahdollisten oireiden tunnistamiseen ajoissa.
Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa?
Työryhmä esittää myös toimia isien perhevapaiden käytön lisäämiseksi.
Järjestöt kritisoivat palvelujen keskittämistä, jonka seurauksena osa nuorista on joutunut muuttamaan pois kotipaikkakunnaltaan ja läheistensä luota.











