Äänestys paljasti jälleen republikaanien sisäiset jännitteet Trumpin ulkopolitiikan ympärillä.
Uusimmat uutiset
Julio Iglesias on yksi maan tunnetuimmista ja kansainvälisesti menestyneimmistä artisteista. Tutkinta on alkuvaiheessa, ja mahdollisista syytteistä päätetään myöhemmin.
Grönlanti puolustaa suvereniteettiaan: Saaren tulevaisuudesta päättää vain Grönlannin oma kansa
Grönlanti kuuluu Tanskan kuningaskuntaan, mutta sillä on laaja itsehallinto.
Yhdysvaltain Rubio Venezuelan Maduron tapauksesta: Se oli normaali yksityishenkilön pidätys
Maduro ei ollut valtionpäämies. Hän on syytetty huumekauppias ja vallanpitäjä ilman demokraattista mandaattia.
Samaan aikaan oikeudenkäynnin ulkopuolella New Yorkissa järjestettiin mielenosoitus Maduron pidätystä vastaan.
Jos suurvallat voi yksipuolisesti päättää, kuka on "oikea" johtaja, ja sen perusteella pidättää hänet sotilaallisesti toisen valtion alueella, ollaan vaarallisella tiellä.
Venezuelan kriisi muistuttaa ja varoittaa, että raha, ideologia tai yksittäiset maan johtajat eivät kanna yhteiskuntaa.
Huomio tulisi kiinnittää silmäluomien ja ripsien asianmukaiseen hygieniaan sekä mahdollisten oireiden tunnistamiseen ajoissa.
Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa?
Työryhmä esittää myös toimia isien perhevapaiden käytön lisäämiseksi.
Järjestöt kritisoivat palvelujen keskittämistä, jonka seurauksena osa nuorista on joutunut muuttamaan pois kotipaikkakunnaltaan ja läheistensä luota.











