Tietoturva ry on valinnut vuoden parhaiksi tietoturvaan liittyviksi opinnäytetyöksi alemman korkeakoulututkinnon sarjasta Jere Tanin opinnäytetyön Venäjän kybervaikuttaminen Ukrainan sodassa 2014–2021.
Uusimmat uutiset
Hollannin äärioikeiston parlamenttiehdokasta lyötiin olutpullolla päähän kahvilassa, jossa hän osallistui kokoukseen.
Suomen päätös sulkea neljä itärajan rajanylitysasemaa ja keskittää turvapaikanhakeminen vain kahdelle rajanylitysasemalle on Suomen hallituksen reaktio Venäjän hybridioperaatiolle.
Suomen hallituksen toimilla Venäjän lähettämien turvapaikanhakijoiden käsittelyllä voi olla poliittisia seurauksia, sillä on selvää että Venäjän hallitus odottaa Suomen päätöstä ennen kuin ryhtyy toimiin, mitä ne sitten ovatkaan.
Keskiviikkona 22. marraskuuta kello 13.00 eduskuntatalon eteen kokoontuu joukko nuoria, etsivät nuorisotyöntekijät ja työpajavalmentajat. Helsinkiin odotetaan saapuvan noin 150 ammattilaista ja nuorta eri puolilta Suomea.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on antanut ilmoituksen, jonka mukaan Ranska on valmis ottamaan sairaita ja loukkaantuneita lapsia Gazan kaistalta sairaaloihinsa.
Venäjän puuttumisella Suomen politiikkaan on pitkä historia neuvostoajalta. Tällaisen puuttumisen tarkoituksena on vaikuttaa Suomen politiikkaan ja horjuttaa maan sisäistä rauhaa.
Puuttuuko Suomesta laki vai puuttuuko kyky auttaa?
Työryhmä esittää myös toimia isien perhevapaiden käytön lisäämiseksi.
Järjestöt kritisoivat palvelujen keskittämistä, jonka seurauksena osa nuorista on joutunut muuttamaan pois kotipaikkakunnaltaan ja läheistensä luota.
Nuoret hankkivat lemmikkejä läheisyyden vuoksi – mutta eläimet jäävät usein yksin ruutujen ääreen
Nuoret aikuiset nousivat tutkimuksessa esiin ryhmänä, joka käyttää vähiten aikaa lemmikkiensä kanssa.











