Näkökulma: Rakastettu ja vihattu Temu
Temun suosion taustalla näkyy juuri se taloudellinen todellisuus, että monilla kuluttajilla ei ole varaa ostaa kotimaisia tuotteita.
Temun suosion taustalla näkyy juuri se taloudellinen todellisuus, että monilla kuluttajilla ei ole varaa ostaa kotimaisia tuotteita.
On tärkeää huomata, että therianismi ei ole psykologinen häiriö tai sairaus.
Yleensä ihmiset eivät pidä henkisestä ponnistelusta kovinkaan paljon.
Hallituksen tekemät leikkaukset ovat ajaneet asunnottomuuden uuteen kriisiin Suomessa, kun matalapalkkaiset vanhemmat ja yksinhuoltajat ovat joutuneet asumisen epävarmuuden kynnykselle. Tilanne on lähes ennennäkemätön ja uhkaa kasvattaa lasten ja nuorten eriarvoisuutta monin tavoin.
Ajankohtaista
Yhteistyö perustuu tasa-arvoiseen malliin, jossa kumpikaan osapuoli ei voi hallita rahaston päätöksentekoa yksin.
Paavi Franciscus muistetaan erityisesti vahvasta sitoutumisestaan köyhyyden torjuntaan, ympäristönsuojeluun sekä kirkon avoimuuden lisäämiseen.
Tutkimuksen löydökset avaavat uusia mahdollisuuksia musiikkipohjaisten hoitomuotojen kehittämiseen.