Yhdysvallat tukee Unkarin Orbania vallassa pysymisessä
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio sanoo ääneen, että Yhdysvaltojen intressi Unkariin on sidoksissa pääministeri Viktor Orbanin johtoon.

Kello 20:42. Teksti: Nina laakso/ 24-verkkolehti
Yhdysvallat on ilmoittanut olevansa valmis tukemaan Unkaria mahdollisten taloudellisten vaikeuksien tai maan vakauteen kohdistuvien uhkien ilmetessä vain viikkoja ennen Unkarin huhtikuisia parlamenttivaaleja. Washingtonin viesti korostaa, että Unkarin menestys on Yhdysvaltojen kansallisen edun mukaista niin kauan kuin maata johtaa pääministeri Viktor Orban.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio sanoi maanantaina 16. helmikuuta, että Yhdysvallat seuraa tarkasti Unkarin tilannetta ja on valmis etsimään keinoja avun tarjoamiseksi, mikäli tarvetta ilmenee. Rubion mukaan presidentti Donald Trump on henkilökohtaisen suhteensa vuoksi Orbaniin erityisen kiinnostunut Unkarin vakaudesta ja kehityksestä.
Rubio kuvaili Yhdysvaltojen ja Unkarin suhteita poikkeuksellisen läheisiksi ja puhui jopa "kultaisesta aikakaudesta" maiden välisessä yhteistyössä. Hänen mukaansa maiden välinen yhteys on niin tiivis kuin se Euroopassa voi olla, ja Orbanin ja Trumpin henkilökohtainen suhde vahvistaa tätä sidettä entisestään.
Rubio korosti, että Yhdysvaltojen näkökulmasta Unkarilla on keskeinen rooli Keski-Euroopassa ja että maan vakaus ja menestys palvelevat suoraan Yhdysvaltojen strategisia etuja.
- Unkarin menestys on meidän menestyksemme, hän tiivisti, painottaen, että tämä arvio pätee erityisesti Orbanin jatkaessa pääministerinä.
Yhdysvaltain nykyinen johto, nimenomaan Trumpin hallinto ja Marco Rubionin ulkoministeriö ei vain tue Unkaria valtiona – se tukee nimenomaan Orbania vallassa pysymisessä.
