Yhdysvallat: Eurooppa hyväksyy lopulta Trumpin vaatimuksen liittää Grönlanti – “Eurooppa heijastaa heikkoutta”

18.01.2026

Bessentin mukaan eurooppalaiset johtajat ymmärtävät ajan myötä tarvitsevansa Yhdysvaltain turvallisuustakuut – ja siksi he "taipuvat lopulta". 

Scott Bessent Kuva: Yhdysvaltain valtiovarainministeriö
Scott Bessent Kuva: Yhdysvaltain valtiovarainministeriö

Kello 19:35. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent sanoo olevansa varma, että Eurooppa tulee lopulta hyväksymään presidentti Donald Trumpin tavoitteen liittää Grönlanti osaksi Yhdysvaltoja. Bessentin mukaan eurooppalaiset johtajat ymmärtävät ajan myötä tarvitsevansa Yhdysvaltain turvallisuustakuut – ja siksi he "taipuvat lopulta".

– Rauha voiman kautta. Liitetään Grönlanti Yhdysvaltoihin, niin konfliktia ei synny, koska Yhdysvallat on tällä hetkellä maailman vahvin maa. Eurooppa heijastaa heikkoutta. Yhdysvallat heijastaa voimaa.

Hänen mukaansa Euroopan johtajat tulevat lopulta hyväksymään, että Grönlanti Yhdysvaltain hallinnassa on "paras mahdollinen lopputulos", koska Eurooppa tarvitsee amerikkalaisen turvallisuusvarjon.

Bessent korosti myös Grönlannin strategista merkitystä Yhdysvalloille ja maan uudelle ohjuspuolustusjärjestelmälle, niin sanotulle Kultaiselle kupolille.