Yhä useampi omistaja pyytää apua tai luopuu lemmikkieläimestään

31.03.2026

Taustalla ovat usein omistajan päihdeongelmat tai muut elämänhallinnan vaikeudet. 

Ihmisten heikko taloustilanne heijastuu väistämättä eläinten hyvinvointiin. KUVITUSKUVA
Ihmisten heikko taloustilanne heijastuu väistämättä eläinten hyvinvointiin. KUVITUSKUVA

Kello 9:15. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

Lemmikinomistajien avunpyynnöt SEY Suomen eläinsuojelun jäsenyhdistyksille ovat jatkaneet kasvuaan viime vuoden aikana. Avuntarve kohdistuu erityisesti eläinlääkärikuluihin, mutta yhä useammin myös aivan perustarpeisiin, kuten lemmikin ruokintaan. Samalla lisääntyy myös omistajien halu luopua eläimestään.

SEY.n viestintäpäällikkö Maria Eiskop kertoo, että ilmiön taustalla ovat ennen kaikkea taloudelliset vaikeudet. Myös eläinten käytösongelmat johtavat luopumispäätöksiin, kun omistajilla ei ole riittäviä resursseja tai osaamista niiden ratkaisemiseen.

Vaikka avunpyyntöjen määrä kasvaa, autettujen eläinten kokonaismäärä ei ole lisääntynyt. Tämä kertoo siitä, että eläinsuojeluyhdistysten kapasiteetti on tullut vastaan. Suurin osa hoidetuista eläimistä on kissoja, ja erityisesti niin sanottujen populaatiokissojen määrä on kasvanut merkittävästi – niiden osuus on noussut jo lähes puoleen kaikista autetuista kissoista. Joillakin alueilla tilannetta on saatu hallintaan pitkäjänteisellä työllä, mutta laajasti ottaen kissakriisi jatkuu Suomessa.

Koirien tilanne on puolestaan heikentynyt viime vuosina. Yhä useampi yhdistyksille päätyvä koira on viranomaisten haltuun ottama, ja nykyisin noin puolet autetuista koirista tulee yhdistyksille viranomaispäätöksellä. Taustalla ovat usein omistajan päihdeongelmat tai muut elämänhallinnan vaikeudet, jotka ovat johtaneet eläinten hoidon laiminlyöntiin.

Eläimet saapuvat hoitoon myös aiempaa huonommassa kunnossa. Ne ovat usein iäkkäämpiä tai sairauksia ei ole hoidettu ajoissa. Taloudelliset vaikeudet näkyvät siinä, että eläinlääkärikäyntejä lykätään, mikä voi pahimmillaan johtaa viranomaisten puuttumiseen tilanteeseen.

SEY korostaa, että ihmisten heikko taloustilanne heijastuu väistämättä eläinten hyvinvointiin. Järjestö esittää ratkaisuksi muun muassa kuntien velvoittamista tarjoamaan kohtuuhintaisia peruseläinlääkäripalveluja, mukaan lukien eutanasia. Lisäksi tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä viranomaisten, sosiaalitoimen ja eläinsuojelutoimijoiden välillä, jotta sekä ihmiset että eläimet saisivat ajoissa apua.

Lemmikkien ohella eläinsuojelutyö kattaa myös luonnonvaraiset eläimet. 

SEY.n vapaaehtoiset hoitivat viime vuonna noin 2 300 loukkaantunutta tai orvoksi jäänyttä villieläintä. Monet niistä ovat joutuneet ihmisen toiminnan seurauksena pulaan esimerkiksi liikenteessä tai elinympäristöjen tuhoutumisen vuoksi. Järjestö muistuttaa, että luonnoneläinten auttaminen on pitkälti vapaaehtoisten varassa, vaikka ihmisillä on sekä moraalinen että lainsäädännöllinen velvollisuus auttaa hädässä olevia eläimiä.




Share