Ukrainan EU- ja IMF-rahoitus vaarassa jäädä saamatta

02.09.2026

Presidentti Volodymyr Zelenskyi reagoi parlamentin päätöksiin voimakkaasti. 

Ukraina tarvitsee tänä vuonna noin 30 miljardia dollaria eli lähes 26 miljardia euroa kansainvälistä rahoitusta. Kuvituskuva: iStock
Ukraina tarvitsee tänä vuonna noin 30 miljardia dollaria eli lähes 26 miljardia euroa kansainvälistä rahoitusta. Kuvituskuva: iStock

Kello 19:26. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

Ukrainan parlamentti on hylännyt useita verotukseen ja valtiontalouden valvontaan liittyviä lakiesityksiä, joiden hyväksyminen on ollut osa Ukrainan kanssa sovittuja EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n uudistusehtoja.

Verkhovna Rada eli Ukrainan parlamentti äänesti muun muassa postipaketteihin liittyvästä verolakiesityksestä. Esitys sai 194 ääntä, kun hyväksymiseen olisi tarvittu 226 ääntä.

Parlamentti ei myöskään edennyt suunnitelmassa, joka koskee kuuden uuden jäsenen valintaprosessin käynnistämistä Ukrainan tilintarkastuskamariin. Myös tämä liittyy kansainvälisten rahoittajien Ukrainalle asettamiin uudistusehtoihin.

Presidentti Volodymyr Zelenskyi reagoi parlamentin päätöksiin voimakkaasti. Hänen mukaansa hylätyt lakiesitykset olisivat avanneet Ukrainalle yli neljän miljardin dollarin eli noin 3,45 miljardin euron rahoituksen.

Zelenskyin mukaan parlamentti jätti samalla hyväksymättä kaksi IMF:n ohjelmaan liittyvää lakia.

– Tämä ei ole rahoitusta hallitukselle eikä oppositiolle, Zelenskyi painotti puheessaan.

Hän muistutti, että sodan aikana valtion on pystyttävä maksamaan muun muassa opettajien palkat, sotilaiden palkat ja kansalaisten sosiaalietuudet.

Presidentin mukaan Ukrainan on tehtävä vaikeitakin ja epäsuosittuja päätöksiä varmistaakseen valtion toimintakyvyn, rintaman tarpeet ja väestön sosiaalisen turvan.

Ukraina tarvitsee 30 miljardia dollaria ulkomaista rahoitusta

Ukraina tarvitsee tänä vuonna noin 30 miljardia dollaria eli lähes 26 miljardia euroa kansainvälistä rahoitusta.

Lisäksi Ukrainan puolustusministeriön budjetissa on Zelenskyin mukaan noin 27 miljardin dollarin eli runsaan 23 miljardin euron rahoitusvaje.

Zelenskyi korosti, että tarvittavan ulkomaisen rahoituksen saaminen riippuu suurelta osin hallituksen ja parlamentin kyvystä hyväksyä sovitut uudistukset.

Zelenskyi kehotti poliitikkoja siirtämään vaaleihin ja puoluepolitiikkaan liittyvät tavoitteet syrjään sodan ajaksi.

– Ukrainassa voidaan ajatella vaaleja sodan jälkeen, Zelenskyi sanoi.

Lakiesitys on ehto seuraavalle maksulle

Myös Euroopan komissio reagoi parlamentin päätökseen muistuttamalla Kiovaa sen kanssa sovituista uudistuksista.

Komission talous- ja budjettiasioiden tiedottajan Balazs Ujvarin mukaan kyseinen lainsäädäntö kuuluu Ukrainan makrotaloudellisen rahoitustuen ehtoihin.

EU:n on määrä maksaa Ukrainalle tänä vuonna yhteensä 8,35 miljardia euroa makrotaloudellista tukea. Tästä summasta noin 3,2 miljardia euroa on jo maksettu.

Komission tavoitteena on vapauttaa seuraava noin kolmen miljardin euron maksuerä alkusyksystä. Maksun toteutumiselle on kuitenkin asetettu kaksitoista ehtoa, joista yksi liittyy nyt parlamentissa kaatuneeseen lakiin.

Ujvarin mukaan lain hyväksyminen on välttämätöntä, jotta EU voi edetä suunnitellun maksun kanssa.

Ukrainan parlamentin päätös ei siten ole pelkästään sisäpoliittinen kiista. Kyse on myös konkreettisesti siitä, pystyykö Ukraina täyttämään kansainvälisten rahoittajiensa kanssa sovitut ehdot ja varmistamaan sodan aikana tarvitsemansa miljardien eurojen rahoituksen.




Share