Trump myöntää: Yhdysvallat aseisti Iranin mielenosoittajia- kurdijoukot huijasivat
Trump epäilee nyt, etteivät aseet koskaan päätyneet mielenosoittajien käyttöön.

Kello 8:25. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump myöntää, että hänen hallintonsa toimitti aseita Iranin oppositiomielisille mielenosoittajille vuoden alun veristen levottomuuksien aikana. Tavoitteena oli presidentin mukaan lietsoa kansannousua maan uskonnollista johtoa vastaan.
Iranissa protestit käynnistyivät loppuvuodesta taloudellisista syistä, mutta kasvoivat nopeasti laajaksi hallinnonvastaiseksi liikehdinnäksi. Aluksi viranomaiset sallivat mielenosoitukset, pitäen kansalaisten tyytymättömyyttä ymmärrettävänä. Tilanne kuitenkin kärjistyi, ja hallinto ryhtyi kovin ottein tukahduttamaan levottomuuksia.
Iranin johto syytti alusta alkaen ulkovaltoja, erityisesti Yhdysvaltoja ja Israelia, protestien lietsomisesta. Nyt Trumpin lausunnot antavat näille väitteille ainakin osittaista katetta.
Trumpin mukaan aseita toimitettiin mielenosoittajille Iranin länsiosissa kurdiyhteyksien kautta. Hänen mukaansa operaatio ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta.
Trump epäilee nyt, etteivät aseet koskaan päätyneet mielenosoittajien käyttöön. Hänen arvionsa mukaan kurdijoukot saattoivat pitää lähetykset itsellään. Trumpin mukaan kurdit ovat huijanneet häntä.
Protestien seuraukset olivat tuhoisat. Iranin viranomaiset ovat vahvistaneet yli 3 000 ihmisen kuolleen levottomuuksissa, kun taas Yhdysvaltojen mukaan todellinen uhriluku voi nousta kymmeniin tuhansiin.
