Trump horjuttaa Natoa- liittolaissuhteiden perusta testissä

Retorinen käänne on merkittävä, koska Nato ei ole suunniteltu hyökkäyksellisiin operaatioihin vaan kollektiiviseen puolustukseen. 

Kello 8:34. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ajanut Naton poikkeuksellisen syvään kriisiin kytkemällä Iranin sodan suoraan liittokunnan uskottavuuteen. Viikon aikana kärjistynyt retoriikka ei ole pelkkää poliittista painostusta, vaan se kohdistuu suoraan Naton ytimeen: keskinäiseen luottamukseen ja pelotevaikutukseen.

Trumpin syytökset eurooppalaisia liittolaisia kohtaan liittyvät ennen kaikkea Persianlahden strategiseen pullonkaulaan, Hormuzinsalmeen, jonka kautta kulkee merkittävä osa maailman öljystä. Washingtonin mukaan eurooppalaiset hyötyvät Yhdysvaltojen sotilaallisesta toiminnasta Irania vastaan, mutta eivät ole valmiita osallistumaan edes rajattuihin meriturvaoperaatioihin. Tämä tulkinta toimii perusteluna poikkeukselliselle viestille: Yhdysvallat voi vetäytyä koko liittokunnasta.

Retorinen käänne on merkittävä, koska Nato ei ole suunniteltu hyökkäyksellisiin operaatioihin vaan kollektiiviseen puolustukseen. Trumpin vaatimus liittolaisten osallistumisesta Iran-operaatioon haastaa koko järjestön luonteen. Historiallisesti Nato on pysytellyt sivussa Yhdysvaltojen aloittamista sodista, kuten Irakin sodasta George W. Bushin kaudella, osallistuen vasta myöhemmin vakauttamis- ja koulutustehtäviin.

Trumpin viesti on kuitenkin laajempi kuin Iran. Kun hän kutsuu Natoa "paperitiikeriksi" ilman Yhdysvaltoja, hän samalla viittaa suoraan artikla 5:n uskottavuuteen. Pelote perustuu oletukseen, että Yhdysvallat puolustaa Eurooppaa – jos tämä oletus murenee, koko järjestelmä horjuu. 

Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio on tukenut presidentin linjaa pehmeämmällä retoriikalla, mutta samaa sisältöä korostaen: Washington kokee kantavansa yksipuolisen taakan. Erityisen kiistanalaiseksi on noussut eurooppalaisten rajoitukset Yhdysvaltojen tukikohtien ja ilmatilan käytölle, mikä Trumpin hallinnon mukaan osoittaa liittolaisuuden epäsymmetrian.

Euroopassa reaktiot ovat olleet varovaisia mutta huolestuneita. Ranskan presidentti Emmanuel Macron korostaa, että liittokunnan voima perustuu nimenomaan sanomattomaan luottamukseen – ja että pelkkä irtautumisen väläyttely heikentää tätä perustaa. Puolan pääministeri Donald Tusk puolestaan näkee tilanteessa strategisen riskin: Naton heikentyminen hyödyttää suoraan Venäjää ja Vladimir Putinin hallintoa.

Saksan ulkoministeri Johann Wadephul on myöntänyt huolen, mutta uskoo kriisin olevan vielä hallittavissa. Tämä optimismi heijastaa laajempaa eurooppalaista strategiaa; välttää ylireagointia ja pitää Yhdysvallat kiinni liittokunnassa hinnalla millä hyvänsä.

Keskeiseen rooliin nousee Naton pääsihteeri Mark Rutte, joka on jo aiemmin onnistunut lieventämään Trumpin painetta myönnytyksillä ja diplomaattisella tasapainoilulla. Rutte toimii käytännössä kriisinhallitsijana, jonka tehtävänä on säilyttää dialogi tilanteessa, jossa poliittinen luottamus murenee.

Analyytisesti tarkasteltuna kyse ei ole vain yksittäisestä kiistasta Iranin strategiasta, vaan kahdesta kilpailevasta näkemyksestä: Yhdysvaltojen transactional-ajattelusta, jossa liittolaisuus perustuu vastavuoroisuuteen ja konkreettisiin panoksiin, sekä Euroopan perinteisestä käsityksestä Natosta arvoyhteisönä ja turvallisuustakuuna.

Jos Trump vie uhkauksensa pidemmälle kuin retoriikan tasolle, seuraukset olisivat historialliset. Mutta jo pelkkä epävarmuus riittää muuttamaan Naton toimintalogiikkaa: liittolaiset alkavat varautua siihen, ettei Yhdysvallat ole enää automaattinen turvatakuu. Se on muutos, joka voi pitkällä aikavälillä olla merkittävämpi kuin yksikään yksittäinen sotilaallinen operaatio.

Naton pääsihteeri Mark Rutte tapaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin keskiviikkona 8. huhtikuuta Washingtonissa. Naton mukaan vierailu oli sovittu jo etukäteen, eikä se liity Trumpin viimeaikaisiin Nato-kritiikkeihin.