Teollisuusliitolla suunnitteilla uusia järeitä lakkotoimia

28.12.2023
Teollisuusliitto

Teollisuusliitto julkisti aamulla tiedotustilaisuudessaan suunnittelemansa uudet lakkotoimet, jotka on tarkoitus toteuttaa ajalla 1.–2.2.2024. Tämä merkitsee kaksipäiväistä lakkoa, jolla tavoitellaan vaikutusta teollisuuteen ja tuotantoon. Lakkopäivät kohdistuvat erityisesti Nesteen öljynjalostamoon sekä Kokkolan ja Kilpilahden teollisuusalueisiin.

Teollisuusliitto mainitsi tiedotustilaisuudessaan myös mahdollisuudesta toteuttaa muita työtaistelutoimia samaan aikaan. Toistaiseksi päätöstä tästä asiasta ei kuitenkaan vielä ole tehty. Teollisuusliiton ilmoittamien lakkotoimien on arvioitu vaikuttavan laajasti eri yhteiskunnan toimintoihin.

Aikaisempien lakkojen seurauksena joulukuussa, järjestetty liittojen yhteinen lakkopäivä, vaikutti voimakkaasti ihmisten päivittäiseen arkeen ja liikkumiseen. Lakoista aiheutuneiden vahinkojen on arvioitu nousevan yli sataan miljoonaan euroon. Mikäli useampi ammattiliitto ajoittaa lakkoja samanaikaisesti Teollisuusliiton kanssa, yritykset ja koko yhteiskunta joutuvat maksamaan korkean hinnan näistä vaikutuksista.

On selvää, että yritykset eivät pysty ottamaan vastaan näin massiivisia tappioita ilman, että niiden liiketoiminta kärsii. Pahimmassa tapauksessa lakkotoimien seurauksena joudutaan karsimaan työpaikkoja, ja tästä kärsivät lopulta palkansaajat, painottaa työmarkkinajohtaja Minna Ääri Palvelualojen työnantajat Paltasta.