Rubio vaati Eurooppaa hylkäämään liberaalin järjestyksen ja liittymään Trumpin nationalismiin
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio kehottaa eurooppalaisia suurvaltoja omaksumaan presidentti Donald Trumpin ajaman kansallismielisen maailmankuvan.

Kello 11:05. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio kehottaa eurooppalaisia suurvaltoja omaksumaan presidentti Donald Trumpin ajaman kansallismielisen maailmankuvan ja luopumaan hänen mukaansa vuosikymmeniä jatkuneesta "harhasta", jota liberaalit demokratiat, sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestelmä ja niitä tukeneet politiikat ovat edustaneet.
Saksassa Münchenissä järjestetyssä turvallisuuskonferenssissa puhunut Rubio väitti, että Neuvostoliiton romahdus ja kylmän sodan päättyminen synnyttivät hänen sanoin "absurdin ajatuksen", joka johti rajoittamattoman vapaakaupan dogmaattiseen ihannointiin sekä "ilmastokulttiin". Näiden seuraus on Rubion mukaan ollut yhteiskuntien köyhtyminen.
Ulkoministeri arvosteli myös rajat ylittävää muuttoliikettä. Hänen mukaansa pyrkimys rajattomaan maailmaan on avannut ovet ennennäkemättömälle massamaahanmuutolle, joka uhkaa yhteiskuntien yhteenkuuluvuutta, kulttuurin jatkuvuutta ja kansojen tulevaisuutta.
- Teimme nämä virheet yhdessä, ja nyt olemme yhdessä velkaa kansalaisillemme kohdata tosiasiat ja jatkaa eteenpäin, Rubio sanoi.
Samalla Rubio vakuutti Yhdysvaltojen haluavan vahvan Euroopan. Hänen mukaansa kahden maailmansodan historia muistuttaa siitä, että Yhdysvaltojen ja Euroopan kohtalot ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa.
Kansalliset edut etusijalle
Rubio peräänkuulutti perusteellista uudistusta kansainvälisiin instituutioihin, alkaen YK:sta, jolla hänen mukaansa on "potentiaalia", mutta joka ei tällä hetkellä tarjoa vastauksia eikä käytännössä vaikuta maailmanpolitiikkaan. Uudistusten ytimessä tulisi Rubion mukaan olla se, että valtioiden omat edut asetetaan ehdottomasti etusijalle.
Puhe muistutti osin viime vuoden konferenssissa esiintyneen Yhdysvaltain varapresidentin JD Vancen- linjaa, vaikka Rubio pyrki sovittelevampaan sävyyn. Hän viljeli puheessaan käsitteitä kuten "kansallinen kulttuuri", "perintö", "kristilliset arvot" ja "länsimaisen sivilisaation rappio", ja ehdotti uutta transatlanttista liittoumaa näiden yhteisten lähtökohtien varaan.
Rubio korosti, että Yhdysvallat on syntynyt eurooppalaisen historian vaikutuksesta.
Ulkoministerin mukaan uusi liittouma edellyttää liittolaisia, jotka ovat ylpeitä kulttuuristaan ja perinnöstään ja valmiita puolustamaan "yhteistä, korvaamatonta sivilisaatiota". Yhteistyön tavoitteena olisi Rubion mukaan palauttaa selkeä identiteetti ja vahvistaa lännen asemaa maailmassa vastavoimana "sivilisaatiota uhkaaville voimille".
- Voimme olla ylpeitä siitä, mitä saavutimme yhdessä viime vuosisadalla, Rubio päätti.
- Mutta nyt meidän on kohdattava uuden vuosisadan mahdollisuudet. Menneisyys on ohi. Tulevaisuus on väistämätön – ja yhteinen kohtalomme odottaa.
