Näkökulma: Venäjän ja Ukrainan rauhanmarssi ennalta sovittu?

Rauha 24 tunnissa. Oliko kyse vain Trumpin vaalipuheista vai onko taustalla todellisia neuvotteluja? Tämä jää nähtäväksi. 

Kello 20:07. Teksti: Nina Laakso

Yhdysvaltain presidentti Trumpin aiemmat väitteet siitä, että hän lopettaisi Venäjän ja Ukrainan välisen sodan 24 tunnissa, herättävät nyt entistä enemmän itselleni kysymyksiä. Onko mahdollista, että kulisseissa on käyty neuvotteluja jo pitkään, ja nyt julkisuuteen tuodaan vain osia aiemmin sovituista asioista? Tämä on spekulaatiota, mutta viime aikojen tapahtumat vaikuttavat ainakin erikoisilta.

Venäjän ja Yhdysvaltojen keskustelujen painottuminen osoittaa, että Yhdysvallat nähdään ensisijaisena neuvottelukumppanina, mikä voi sivuuttaa EU:n roolin. Venäjän Peskovin kommentit viittaavat siihen, että Euroopan maat joutuvat asemoimaan itsensä suhteessa Yhdysvaltoihin, mikä herättää kysymyksen: onko EU menettämässä merkitystään konfliktin ratkaisemisessa?

Trumpin ja Putinin mahdollinen tapaaminen Saudi-Arabiassa voisi olla merkittävä käännekohta, mutta vielä on epäselvää, tapahtuuko se sittenkään virallisesti. Samalla Venäjän kutsu Trumpille vierailla Moskovassa voitonpäivänä lisää poliittista latausta tilanteeseen.

Jos Trump todella on ollut osallisena jo aiemmin taustakeskusteluissa Venäjän ja Ukrainan kanssa, hänen lausuntonsa sodan nopeasta päättämisestä saa aivan uuden merkityksen. Se että Trump soitti ensin Putinille, eikä Zelenskyille, olisi näin ollen myös merkityksetön. Oliko kyse vain vaalipuheista vai onko taustalla todellisia neuvotteluja? Tämä jää nähtäväksi, mutta maailmanpolitiikan tämänhetkiset käänteet antavat aihetta tarkkaan seurantaan ja pohdintaan eri näkökulmista.

Jos mahdollinen rauha perustuu siihen, että Venäjä saa pitää miehittämänsä alueet ja Yhdysvallat hyötyy Ukrainan luonnonvaroista, herää kysymys: mitä Ukraina itse asiassa voittaa?

Suurin voitto olisi tietenkin sodan päättyminen, siviilien ja sotilaiden henkien säästyminen. Mutta jos katsotaan pidemmälle, Ukrainalle jäisi valtavia haasteita: taloudellinen jälleenrakennus, turvallisuustakuut ja kansallinen identiteetti. Maa on kärsinyt vuosien sodan tuhoista, miljoonat kansalaiset ovat paenneet, ja vaikka rauha syntyisi, olisiko se oikeudenmukainen Ukrainalle?

Toinen keskeinen kysymys on, säilyttäisikö Ukraina itsemääräämisoikeutensa täysimääräisesti? Jos rauhansopimus antaisi lännelle merkittävää taloudellista kontrollia Ukrainan resursseihin, maa voisi päätyä eräänlaiseen riippuvuussuhteeseen, jossa se ei enää täysin päätä omasta kohtalostaan.

Lisäksi pitkäaikaiset turvallisuustakuut olisivat epävarmat. Voisiko NATO taata, ettei Venäjä hyökkää uudelleen? Vai joutuisiko Ukraina lopulta hyväksymään jonkinlaisen puolueettoman aseman, jossa se ei voi liittyä läntisiin liittoumiin?

Lopulta kyse on siitä, nähdäänkö tämä rauha väliaikaisena kompromissina vai pysyvänä ratkaisuna. Jos Venäjä saa pitää alueet, se voi nähdä sen merkkinä siitä, että sotilaallinen voima kannattaa – mikä voi johtaa uusiin konflikteihin tulevaisuudessa. Ukrainalle tämä tarkoittaisi, että se ei vain menetä maata, vaan myös osan kansallisesta suvereniteetistaan.

Yhdysvaltojen muuttuva suhtautuminen Ukrainaan ja Euroopan vastuuseen puolustuksesta kertoo laajemmasta strategisesta muutoksesta. Jos Trumpin politiikka todella johtaa siihen, että Yhdysvallat vetäytyy merkittävästi Euroopan turvallisuudesta, se asettaa eurooppalaiset uuden tilanteen eteen – joko he ottavat suuremman vastuun tai joutuvat hyväksymään Venäjän vaikutusvallan kasvun.

Mutta miksi Trump voi toimia näin? Yhdysvaltojen valta perustuu pitkälti kolmeen tekijään:

Sotilaallinen ylivoima – USA:lla on maailman vahvin armeija ja sotilasliittoumat, kuten NATO, ovat pitkälti sen varassa.

Taloudellinen vaikutusvalta – Dollari on maailman reservivaluutta, ja Yhdysvallat kontrolloi merkittävää osaa kansainvälisestä kaupasta ja rahoitusjärjestelmästä.

Geopoliittinen asema – Yhdysvalloilla on liittolaisia kaikilla mantereilla, ja se pystyy vaikuttamaan lähes jokaiseen kansainväliseen konfliktiin.

Euroopalle ja Suomelle Yhdysvallat on ollut keskeinen turvallisuustakuu, erityisesti Venäjän uhan vuoksi. Jos Trump painostaa Eurooppaa ottamaan suuremman vastuun tai jopa vähentää tukeaan NATO:lle, se tarkoittaa, että Euroopan maiden on joko kasvatettava puolustusmenojaan merkittävästi tai etsittävä vaihtoehtoisia liittolaisuuksia. Suomen kohdalla tämä ehkä tarkoittaisi, että NATO-jäsenyys ei välttämättä enää olekaan takuuvarma turva, jos Yhdysvallat vähentää sitoutumistaan. Nato on perinteisesti ollut Yhdysvaltojen johtama liittouma, ja vaikka eurooppalaiset jäsenmaat ovat keskeinen osa sitä, Washingtonilla on vankka päätösvalta.

Nöyrä kumarrus vastustajilta 

Yhdysvaltojen ja ennen kaikkea Trumpin valta ja vaikutus näkyy myös siinä, miten hänen aiemmat vastustajansa nyt näyttävät kumartavan ja myöntyvän hänen linjauksiinsa. 

Tämä kertoneen Yhdysvaltojen sisäpoliittisesta dynamiikasta: valta ja vaikutusvoima eivät aina riipu yksittäisistä poliitikoista, vaan globaalista asetelmasta, jossa Yhdysvallat voi sanella ehtojaan liittolaisilleen.

EU:n ja Naton asema tässä tilanteessa on todella ristiriitainen. Toisaalta meille on vuosien ajan sanottu, että Ukraina päättää itse rauhasta, eikä esimerkiksi suurvallat voi sanella ehtoja. Mutta nyt, kun näyttää siltä, että Yhdysvallat ja Venäjä käyvät keskenään neuvotteluja ilman EU:ta, herää kysymys: oliko EU:n vaikutusvalta alun alkaenkin vain näennäinen?

Jos EU ei ole mukana neuvotteluissa, se viestii suoraan siitä, ettei sitä nähdä merkittävänä toimijana konfliktin ratkaisussa. Tämä on huolestuttavaa, koska EU on kantanut valtavan vastuun Ukrainan tukemisesta – sekä taloudellisesti että poliittisesti. Nyt EU saattaa joutua ottamaan sodan jälkiseuraukset kantaakseen ilman, että sillä oli sananvaltaa rauhanehdoissa.

Tässä on valtava paradoksi ja tämä on vakava paikka EU:lle, ja jos se ei löydä keinoa vahvistaa asemaansa, se voi menettää uskottavuutensa maailmanpolitiikassa entistä enemmän. EU:n on tehtävä selväksi, että se ei ole pelkkä taloudellinen tukija, vaan sillä on myös painoarvoa turvallisuuspolitiikassa. 

Diplomatian on oltava johdonmukaista. EU ei voi ensin sanoa, että rauhanneuvottelut ovat Ukrainan oma asia, ja sitten vaatia paikkaa pöydässä, kun suurvallat tekevät päätöksiä. EU:n on selkeytettävä oma kantansa ja pysyttävä siinä. Jos EU haluaa olla osa neuvotteluja, sen on tehtävä se alusta asti, ei vasta silloin, kun asiat ovat jo etenemässä ilman sitä. EU.n ei pidä eikä se voi aina luottaa Yhdysvaltoihin, eikä se voi myöskään odottaa, että Nato ratkaisee kaikki sen turvallisuusongelmat. 

Elämme mielenkiitoisia ja todella hämmentäviä aikoja.