Näkökulma: Suvivirsi, Suvilaulu ja se ikuinen identiteettikriisi: Miksei lapsi saa olla vain lapsi?
Lapsella on oikeus istua juhlasalissa ja kokea, että juhla on häntä varten – ei hänen puolestaan päätettyä perinnettä varten.
Kello 10:12. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti
Ja niin koitti taas se vuodenaika, jolloin aurinko pilkistää pilven takaa, koulut päättyvät ja Suvivirsi nousee pintaan kuin allergiat toukokuussa. Tällä kertaa pöyristymiseen ilmoittautui Vantaan kaupungin varavaltuutettu, joka sai ilmeisen rytmihäiriön kuullessaan, ettei lapsikatraan suusta kaikunutkaan se "oikea" Suvivirsi, vaan – herra paratkoon – Suvilaulu. Tämä "väärä" versio, joka ei ilmeisesti pyydä Herraa siunaamaan koko luomakuntaa viidennessä säkeistössä.
Nyt kysynkin: onko kevätjuhla juhla vain, jos siinä on mukana vähintään yksi teologinen säkeistö ja harras tuijotus kattoon?
Mennäänpä ajassa hieman taaksepäin. Suvivirsi – tuo virsikirjan "helmetti" – oli alkujaan lemmenlaulu! Jep, juuri niin: kevätriemua, kukkasia ja pientä eroottista värinää ilmassa jolla houkutellaan neitosia niitylle rakastelemaan. Ei ehkä ihan se "perinteinen suomalainen kristillinen arvopohja", jonka nimiin nykyään niin kiihkeästi vannotaan. Mutta mitäpä pienistä historiallisista yksityiskohdista, kun pöyristymisen paatos on päällä. Kaikki mikä on "aina ollut näin", on kai pyhää, vaikka ei oikeasti olisi koskaan ollutkaan.
Tällä hetkellä, samaan aikaan jossain päin Suomea voi istua 12-15-vuotias, joka saa ensimmäistä kertaa itse päättää, haluaako kuulua mihinkään uskontoon. Näin sanoo uskonnonvapauslaki (453/2003):
"12 vuotta täyttäneen lapsen uskonnollista asemaa voidaan muuttaa vain hänen omalla kirjallisella suostumuksellaan."
"15 vuotta täyttänyt lapsi voi itse liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnasta huoltajiensa suostumuksella."
"18 vuotta täyttänyt voi tehdä päätökset täysin itsenäisesti."
Ei enää äidin tai isän "me nyt ollaan aina oltu tätä" -ohjeistusta. Se on lainsäädäntöä, ei vanhempien ja muiden aikuisten sanelema tiukka, jopa lapselle vahingollinen vakaumuksensa.
Ja entäpä koulun rooli? No, Opetushallituksen ohjeistus vuodelta 2018 on aika selvä:
"Koulujen juhlat voivat olla uskonnollisesti tunnustuksettomia tilaisuuksia. Uskonnolliset tilaisuudet ja päivänavaukset on erotettava muusta opetuksesta ja niihin osallistuminen on vapaaehtoista."
"Ketään ei saa velvoittaa osallistumaan vakaumuksensa vastaiseen uskonnonharjoitukseen."
Opetuksen järjestäjällä on vastuu siitä, että jokainen oppilas kokee olonsa turvalliseksi ja yhdenvertaiseksi – myös kevätjuhlassa.
Silti vuodesta toiseen kevätjuhlan pääasiallinen keskusteluaihe ei ole lasten saavutukset, oppiminen tai edes ansaittu kesäloma, vaan se, laulavatko lapset oikeaa virttä vai neutraalia laulua, jossa kevät saa kukkia ihan omassa rauhassaan.
Tuntuu, että joidenkin mielestä lapsella ei ole oikeutta olla yksilö ja lapsi, ennen kuin hän osaa virittää c-duurin muiden vakaumusten sävyyn. Entä lapsen oma vakaumus?
Suvilaulu ei ole "uhka". Näen itse että se on pieni ele siihen suuntaan, että juhlassa voisivat viihtyä kaikki – ne, jotka uskovat, ne jotka eivät usko, ja ne jotka vielä miettivät uskonnollista tulevaisuuttaan. Eikö juuri tällainen tasa-arvoinen ja turvallinen ilmapiiri olisi se, jota kaikissa koulussa pitäisi tavoitella, vanhempien tukemana?
Suvivirsi ei katoa mihinkään. Se elää edelleen kirkoissa, kuoroissa, keväisissä konserteissa ja sitä rakastavien kodeissa. Mutta koulun juhla ei ole messu. Eikä sen pidäkään olla.
Lapsella on oikeus istua juhlasalissa ja kokea, että juhla on häntä varten – ei hänen puolestaan päätettyä perinnettä varten.
Joten annetaan lasten laulaa keväästä, kukista, ilosta ja kesälomasta – oli se sitten virsikirjasta tai Suvilaulusta. Ei tehdä siitä kiistakapulaa. Antakaa lasten laulaa. Ja ennen kaikkea: antakaa lasten olla lapsia.
Itse en ole kirkossa mutta kirkko on vahvasti minussa. Evankelis-luterilainen kirkko on vaikuttanut ja vaikuttaa moraalikäsityksiin ja arvoihin sekä asenteisiin. Luottamus, oikeudenmukaisuus, ihmisarvo ja heikoista huolehtiminen. Minun usko on näissä.