Näkökulma: Sotaväsymys Ukrainaa kohtaan ei tarkoita että Venäjä-mielisyys lisääntyisi
Kello 22. 47. Teksti: Nina Laakso
Ukrainan sodan 2-vuotispäivä herätti pohdintaa. Suomi ja Ukraina jakavat historiallisia taustoja Neuvostoliiton ajoilta, mutta Ukrainan ja Suomen välillä on useita eroja, niin kulttuurisesti kuin historiallisestikin. Historian valossa on muistettava, ettei Venäjän ja Suomen välillä ole koskaan ollut sotaa tai muita aseellisia konflikteja.
Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytiin talvisota ja jatkosota, ja vaikka Suomi säilytti itsenäisyytensä, rauhansopimus oli kova ja toi mukanaan alueluovutuksia. Tämä ei kuitenkaan ole suoraan verrattavissa Ukrainan tilanteeseen.
Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, ja Venäjä on sen seuraaja. Vaikka nämä kaksi valtiota eivät ole täysin identtisiä, Venäjä kantaa vastuuta Neuvostoliiton perinnöstä. On tärkeää erottaa nämä kaksi, mutta samalla ymmärtää niiden jatkuvuus.
Kriittinen keskustelu ja historian ymmärtäminen voivat auttaa rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2014 liittyy monimutkaiseen tilanteeseen. Vuoden 2013 lopulla alkanut Euromaidan-liikehdintä ja sen seurauksena tapahtunut Ukrainan presidentin vaihtuminen aiheuttivat jännitteitä. Krimin niemimaan liittäminen Venäjään ja Itä-Ukrainassa käyty konflikti. Nykyinen sotatilanne on näille jatkumoa.
Miksi sitten Venäjä hyökkäsi vuonna 2022 Ukrainaan. Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta, mutta siihen liittyy monia tekijöitä. Joitakin syitä ovat geopoliittiset intressit, kulttuuriset ja etniset siteet sekä Venäjän halu säilyttää vaikutusvaltansa alueella. Krimin liittäminen katsotaan kansainvälisesti laittomaksi, ja se on aiheuttanut jännitteitä Venäjän ja länsimaiden välille.
Ukraina on todella jakautunut maa monin tavoin. Itäosissa on alueita, joissa venäjää puhutaan enemmän, ja niissä on vahvoja historiallisia siteitä Venäjään. Länsi-Ukrainassa taas on alueita, joissa on vahva ukrainalainen identiteetti ja suurempi halu läntiseen suuntaan.
Sodassa ei usein ole selkeää syyllistä tai uhria, ja molemmat osapuolet voivat kokea menetyksiä ja kärsimystä. Se, kuka hyökkää, ei välttämättä määrittele sitä, kuka lopulta pystyy päättämään sodan tai jatkamaan sitä.
On ymmärrettävää että joissakin länsimaissa ilmenee tänä päivänä "sotaväsymistä". On tärkeää varmistaa, etteivät ulkoiset auttamistoimet vaaranna oman maan kansalaisten hyvinvointia. Oman kansan hyvinvointia ei tulisi nähdä Venäjä-mielisyytenä. Tiedon avoimuus ja selkeä viestintä auttavat ymmärtämään, miten ja miksi tiettyjä päätöksiä tehdään, tai miksi niitä harkitaan.
Oman maan kansalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta tinkiminen liikaa, voi johtaa maan sisäisiin jännitteisiin. Päätöksenteossa on tasapainotettava kansainväliset velvoitteet ja oman kansan tarpeet.
Oman kansan hyvinvointi tulisi olla ensisijainen huolenaihe, erityisesti tilanteissa, joissa osa kansalaisista voi jo huonosti. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on perustavanlaatuinen velvollisuus myös omaa kansaa kohtaan.
Syyllistämisen ja negatiivisen retoriikan sijaan rakentava keskustelu ja vastuunotto edistävät yhteiskunnallista kehitystä. Päättäjien tulisi toimia esimerkkeinä ja näyttää vastuunottoa omasta roolistaan. Rakentava kritiikki on olennainen osa demokraattista keskustelua, ja sen pitäisi olla mahdollista ilman pelkoa vastatoimista, vaikka se koskisi Ukrainan auttamista. Luokittelujen ja leimaamisen sijaan tulisi korostaa yhteisöllisyyttä ja jopa ymmärrystä.
Konfliktien ymmärtäminen edellyttää monipuolista näkökulmaa ja pyrkimystä nähdä eri osapuolten kokemukset ja näkökulmat.
Täydellinen yhtenäisyys on usein mahdoton tavoite, mutta pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon on äärimmäisen tärkeää. Vaatii rohkeutta, tietoa ja taitoa että vastaamme pahaan tekemällä hyvää. Sodassa ei ole koskaan voittajia, on vaan tuskaa ja kärsimystä.