Näkökulma: Luottamus voitetaan hitaasti – mutta sen voi menettää yhdessä päivässä

Luottamus on politiikan arvokkain pääoma. Sen rakentaminen vie vuosia, mutta sen horjumiseen voi riittää yksi tapaus. 

Kello 9:32. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

Garden Helsinki -keskustelu ei ole enää pelkkä keskustelu yhdestä areenahankkeesta tai 35 miljoonan euron ehdollisesta valtiontuesta. Siitä on tullut keskustelu paljon suuremmasta asiasta: kansalaisten luottamuksesta poliittiseen päätöksentekoon.

Eduskunta antoi pääministeri Petteri Orpolle ja hallitukselle luottamuksensa. Parlamentaarisessa järjestelmässä se oli odotettu lopputulos. Hallituspuolueiden tehtävä on lähtökohtaisesti tukea omaa hallitustaan, eikä luottamusäänestys ole sama asia kuin oikeudellinen arvio siitä, onko jokainen päätös ollut moitteeton.

Mutta juuri tässä kohtaa syntyy ristiriita, jonka moni kansalainen näyttää kokevan.

Moni kysyy, jäikö kansalaisten ääni puoluekurin ja hallitusvastuun varjoon. Vaikka kansanedustajat toimivat parlamentarismin sääntöjen mukaisesti, ulospäin tilanne voi näyttää siltä, että puolueuskollisuus painaa enemmän kuin kriittinen arvio yksittäisestä päätöksestä. Tämä kokemus ei välttämättä kerro siitä, miten asiat todellisuudessa ovat, mutta politiikassa myös kokemuksilla on merkitystä.

Keskustelun aikana hallitus korosti toistuvasti, ettei Garden-hankkeelle ole maksettu euroakaan ja että päätöksen tavoitteena olivat työpaikat, kasvu ja rakennusalan tukeminen. Nämä ovat perusteluja, joilla on oma painoarvonsa.

Samaan aikaan oppositio nosti esiin aivan toisenlaisia kysymyksiä: miten päätös valmisteltiin, ketkä siihen vaikuttivat ja oliko prosessi riittävän avoin. Nämäkin ovat oikeusvaltiossa täysin perusteltuja kysymyksiä.

Juuri siksi moni kokee, että osapuolet puhuivat koko keskustelun ajan hieman toistensa ohi ja eri asiasta. Hallitus vastasi päätöksen tavoitteisiin, kun taas oppositio ja kansalaiset halusivat vastauksia päätöksenteon prosessiin.

Ehkä kaikkein merkittävin seuraus ei kuitenkaan ole itse Garden-hanke, vaan se, mitä keskustelu on tehnyt kansalaisten luottamukselle. Sosiaalisessa mediassa, uutisten kommenttipalstoilla ja kahvipöytäkeskusteluissa toistuvat sanat "hyvä veli -verkostot", "suhmurointi" ja "luottamus". Riippumatta siitä, ovatko nämä arviot oikeita vai eivät, ne kertovat yhdestä asiasta: epävarmuus on kasvanut.

Oikeuskanslerin selvitys valmistuu aikanaan. Se voi todeta, että menettely on ollut lainmukainen. Se voi myös osoittaa kehittämistarpeita. Mutta oli lopputulos mikä tahansa, yksi asia on jo muuttunut.

Luottamus ei palaudu yhdellä tiedotteella, yhdellä puheella tai edes yhdellä viranomaisen ratkaisulla. Kun ihmiselle syntyy tunne siitä, ettei kaikkea ole kerrottu avoimesti tai ettei hänen huoliaan ole otettu vakavasti, epäily jää helposti elämään. Silloin kyse ei enää ole juridiikasta vaan luottamuksesta.

Demokratia ei rakennu vain sille, että päätökset tehdään lain mukaan. Se rakentuu myös sille, että ihmiset uskovat niiden syntyneen avoimesti, tasapuolisesti ja ilman tarpeettomia epäilyksiä. Tämä on paljon korkeampi tavoite kuin pelkkä lain minimivaatimusten täyttäminen.

Ehkä Garden-keskustelun tärkein opetus onkin se, että avoimuus ei ala silloin, kun kohu on jo syntynyt. Sen pitäisi näkyä päätöksenteossa jo ennen kuin ensimmäistäkään epäilyä ehtii syntyä.

Keskustelu ei enää koske Gardenia. Se koskee luottamusta.

Kun ihmiset kirjoittavat "En enää äänestä Kokoomusta." tai "Demokratia ei toimi." he eivät enää puhu Garden- areenasta. He puhuvat koko poliittisesta järjestelmästä. Se on paljon vakavampi ilmiö. Monessa kommentissa toistuu "hyvä veli", "suhmurointi" ja "kabinettipolitiikka".

Mielenkiintoista on, että nämä sanat esiintyvät paljon useammin kuin esimerkiksi, investointituki,  kulttuuripolitiikka ja rakennusala. Se kertoo siitä, mikä keskustelussa on jäänyt ihmisten mieleen. Ei niinkään areena ja 35 miljoonaa vaan päätöksenteon tapa.

Kommentit osoittavat vahvasti myös, että moni pitää median tutkivaa journalismia juuri tällaisissa asioissa tärkeänä. 

" Ilman lehdistöä rahat olisivat menneet." 

Tämä on oletus. Sitä ei tällä hetkellä voida todistaa olisiko menneet vai ei. Mutta ne kuvaavat aktiivisesti keskusteluun osallistuvien näkemyksiä. Näilläkin on oma arvonsa.

Luottamus on politiikan arvokkain pääoma. 

Sen rakentaminen vie vuosia, mutta sen horjumiseen voi riittää yksi tapaus. Siksi tämän keskustelun todellinen merkitys ei ehkä ratkea oikeuskanslerin ratkaisulla eikä eduskunnan luottamusäänestyksellä, vaan sillä, kokevatko suomalaiset tulevaisuudessa voivansa jälleen luottaa siihen, että päätökset tehdään avoimesti ja kaikkien yhteiseksi parhaaksi. 

Siihen vastataan ajan myötä – ihmisten kokemuksissa, mielipidemittauksissa ja lopulta vaaliuurnilla.