Näkökulma: Kun köyhyyttä aletaan hoitaa uhkauksilla, yhteiskunta on jo luovuttanut

Suomessa keppi heiluu, mutta polku puuttuu.  

Kello 11:00. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

Kun Juhana Vartiainen ( YLE 17.2 ) sanoo, että Tanskassa köyhiltä voidaan ottaa kaikki rahat, jos he eivät "tee jotain elämälleen", hän ei esitä sosiaalipoliittista analyysiä. Hän esittää moraalisen tuomion.

Ajatus on yksinkertainen ja vaarallinen: jos ihmiseltä viedään viimeinenkin turva, hän ryhdistäytyy. Uhka toimii. Köyhyys on kurin puutetta, ei olosuhde.

Tämä ajattelu ei ole vain väärää – se on vakavalle tosiasioille pään kääntämistä.

Se ohittaa kokonaan sen tosiasian, että Suomessa ei ole riittävästi työpaikkoja edes niille, jotka tekevät kaiken "oikein". Työttömyys ei ole seurausta vastuuttomuudesta, vaan siitä, että työmarkkinat eivät vedä. Uhka ei luo yhtäkään työpaikkaa. Se ei kouluta, kuntouta eikä paranna mielenterveyttä. Se vain siirtää epäonnistumisen hinnan ihmiselle, jolla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa rakenteisiin.

Tanskalla perusteleminen on tässä kohtaa silkkaa sumutusta. Vartiainen ei oikeastaan puhu Tanskasta, hän puhuu Suomesta – ja siitä, millaisena hän näkee köyhän ihmisen.

Tanskassa sosiaaliturva on korkeampi, palvelut kattavammat ja työvoimapolitiikka aidosti aktiivista. Ihmisiä patistellaan, koska on polku, jota pitkin patistaa. Tanskassa valtio kantaa ison osan riskistä. Vartiaisen kaataa riskin yksilölle. Suomessa keppi heiluu, mutta polku puuttuu. Sen sanoo ääneen myös Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo: Suomessa rangaistus tulee helpommin kuin kannustin, koska ei ole mitään, mihin ohjata.

Silti keskustelu palaa aina samaan pisteeseen: entä jos köyhät vain eivät yritä tarpeeksi?

Tässä on koko ongelman ydin. Köyhyys nähdään moraalisena vikana. Kun rahat viedään, ihminen "ottaa vastuuta". Mutta köyhyys ei ole luonteenpiirre. Se on taloudellinen tila, joka syö toimintakykyä, terveyttä ja mahdollisuuksia. Ihminen, jolla ei ole varaa ruokaan, lääkkeisiin tai vuokraan, ei aktivoidu – hän lamaantuu.

Vartiainen sanoo, että toimeentulotuki on onneton ilmiö, josta pitäisi pyrkiä eroon. Tässä hän on oikeassa, mutta täysin väärästä syystä. Toimeentulotuki on onneton ilmiö siksi, että perusturva on ajettu niin alas, että ihmiset putoavat viimeiseen turvaverkkoon. Ratkaisu ei ole verkon repiminen, vaan se, ettei kukaan putoa siihen.

Vartiaisen logiikka kaatuu lisäksi omaan ristiriitaansa. Hän sanoo, että Tanskassa tukien täydellinen leikkaaminen tapahtuu harvoin, koska uhka toimii. Jos näin on, miksi uhkaa ylipäätään tarvitaan Suomessa, jossa työmarkkinat eivät oikeasti vedä? Ketä varten järjestelmä rakennettaisiin? 

Vastaus on epämiellyttävä mutta selvä: niille, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa. Ei siksi, että se auttaisi heitä työhön, vaan siksi, että se näyttää kurinalaiselta. Köyhät ja sairaat ovat vastenmielisiä?

Vartiaisen ja valitettavasti joidenkin muidenkin poliittisen ajattelun ytimessä on hiljainen oletus: köyhyys ja jopa työkyvyn menettäminen on seurausta yksilön omista vääristä valinnoista. Kun rahat viedään, ihminen "ottaa vastuuta". Mistä? Yhteiskunnan ja hallituksen epäonnistumisesta? 

Kun yhteiskunta alkaa hoitaa köyhyyttä uhkauksilla, se ei tuo lisää työpaikkoja –se ainoastaan myöntää, ettei sillä ole ratkaisuja työttömyyden hoitoon.