Näkökulma: Johtajat puhuvat kansan nimissä – mutta kuka kantaa vastuun?

Valtaan ei pitäisi koskaan nousta tunteettomia, omaa valtaansa pönkittäviä ihmisiä. 

Kello 21:27. Teksti: Nina Laakso

Kun seuraa maailman tapahtumia – Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Israelin ja Gazan loputonta väkivallan kierrettä ja nyt kiristyvää tilannetta Israelin ja Iranin välillä – herää kysymys: missä vaiheessa valtioiden johtajat lakkasivat edustamasta kansalaisiaan ja alkoivat puolustaa lähinnä omaa asemaansa ja egoaan?

Kaikissa näissä konflikteissa kuulemme samanlaista kieltä: "Me puolustamme kansaamme", "turvallisuus ennen kaikkea", "meidän on pakko toimia". Mutta mitä seuraa teoista, joita perustellaan näillä sanoilla? Kärsijöinä ovat tavalliset ihmiset – siviilit, lapset, perheet, joiden elämä murskautuu sanojen "turvallisuus" ja "puolustus" alle. Kaupunkeja pommitetaan, lapsia kuolee, kodeista tulee raunioita ja kokonaisia sukupolvia jää ilman tulevaisuutta. Onko tämä se turvallisuus, jota niin intohimoisesti väitetään puolustettavan?

Sota on aina helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa ja perustella rehellisesti. Se antaa tilaisuuden johtajille esiintyä vahvoina, päättäväisinä, jopa sankareina – mutta samalla se paljastaa myös sen, kuinka helposti ihminen voi sivuuttaa empatian, inhimillisyyden ja todellisen vastuun.

Valtaan ei pitäisi koskaan nousta tunteettomia, omaa valtaansa pönkittäviä ihmisiä. Heidän maailmansa on kylmä ja kapea, vaikka he puhuisivat "isänmaan rakkaudesta" tai "kansallisesta edusta". He eivät ole kiinnostuneita rauhasta, ellei se palvele heidän asemaansa. He ovat heikkoja. Ja he käyttävät kansaa kilpenä, samalla kun he itse seisovat kaukana etulinjasta. 

Todellinen johtajuus mitataan siinä, miten paljon johtaja on valmis kuuntelemaan, hillitsemään, neuvottelemaan ja myöntämään inhimilliset rajansa. Sota ei ole merkki voimasta – se on merkki epäonnistumisesta.

Maailma tarvitsee enemmän empatiaa. Enemmän kuuntelua, vähemmän uhoa. Enemmän johtajia, jotka oikeasti asettavat kansansa edun etusijalle – eikä vain silloin, kun se sopii omaan poliittiseen peliin.