Näkökulma: EU:n uusi muuttoliikesopimus ei tee sitä, mitä moni luulee

Kyseessä on kompromissi, jolla pyrittiin sovittamaan yhteen täysin erilaiset näkemykset maahanmuutosta. 

Kello 11:30. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

EU uusi muuttoliike- ja turvapaikkasopimus astuu voimaan suurin odotuksin 12. kesäkuuta. Julkisessa keskustelussa on puhuttu palautusten tehostamisesta, laittoman maassa oleskelun kitkemisestä ja siitä, että Eurooppa saa vihdoin muuttoliikkeen hallintaansa.

Mutta kun sopimuksen sisältöä tarkastelee lähemmin, kuva muuttuu huomattavasti monimutkaisemmaksi.

Monelle on syntynyt vaikutelma, että uusi EU-linjaus ratkaisisi myös Suomessa jo olevien kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden tilanteen. Näin ei kuitenkaan ole. Uusi sopimus ei siirrä Suomen vastuulla olevia henkilöitä muihin jäsenmaihin eikä tee palautuksista automaattisesti helpompia.

Palautusten suurin ongelma ei ole tähänkään asti ollut EU lainsäädäntö vaan käytäntö. Henkilöä ei voida palauttaa, jos lähtömaa ei hyväksy häntä takaisin tai jos palautukselle on oikeudellisia esteitä. Tätä ongelmaa uusi sopimus ei poista.

Sen sijaan sopimus keskittyy ennen kaikkea uusiin tulijoihin. Tarkoituksena on nopeuttaa menettelyjä, vahvistaa ulkorajavalvontaa ja jakaa vastuuta jäsenmaiden kesken.

Juuri tästä vastuunjaosta on puhuttu Suomessa yllättävän vähän.

EU tavoitteena on siirtää vuosittain vähintään 30 000 turvapaikanhakijaa jäsenmaiden kesken. Samalla jäsenmaille annetaan mahdollisuus kieltäytyä vastaanottamisesta maksamalla 20 000 euron korvaus jokaisesta hylätystä siirrosta tai tarjoamalla muuta vastaavaa tukea.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jäsenmaa voi osallistua yhteisvastuuseen ilman, että se vastaanottaa kaikkia sille osoitettuja henkilöitä. Kyseessä on kompromissi, jolla pyrittiin sovittamaan yhteen täysin erilaiset näkemykset maahanmuutosta.

Mielenkiintoista on, että samaa sopimusta arvostellaan täysin vastakkaisista syistä. Osa maahanmuuttokriittisistä tahoista katsoo, että järjestelmä tekee muuttoliikkeestä pysyvän EU yhteisen mekanismin. Ihmisoikeusjärjestöt puolestaan pelkäävät turvapaikkaoikeuden heikentyvän.

Ehkä juuri siksi jokainen poliittinen ryhmä nostaa esiin vain ne kohdat, jotka tukevat sen omaa viestiä.

Yksi vähälle huomiolle jäänyt kysymys liittyy kustannuksiin. Turvapaikanhakijoista puhutaan usein taloudellisena rasitteena, mutta harvemmin muistetaan, että myös palautukset ovat kalliita. Niihin liittyy viranomaistyötä, oikeusprosesseja, säilöönottoa ja joskus useita epäonnistuneita yrityksiä.

Siksi kysymys ei ole pelkästään siitä, paljonko vastaanottaminen maksaa. Myös palauttaminen maksaa.

Uusi muuttoliikesopimus ei siis ole täydellinen ratkaisu eikä täydellinen epäonnistuminen. Se on eurooppalainen kompromissi – ja sellaisena ehkä kaikkein tyypillisin EU-ratkaisu.

Todellinen testi alkaa vasta nyt.

Vasta tulevat vuodet näyttävät, väheneekö luvaton maassa oleskelu, tehostuvatko palautukset ja toimiiko jäsenmaiden välinen vastuunjako käytännössä.

Yksi asia on kuitenkin jo nyt varma: uusi sopimus ei yksin ratkaise kaikkia niitä ongelmia, joiden ratkaisemista sille on poliittisessa keskustelussa luvattu.