Näkökulma: Epstein ei toiminut yksin – vaan järjestelmä toimi hänen puolestaan
Epstein-tapauksessa kiinnostavinta ei ole se, ketkä tekivät rikoksia, vaan se, ketkä tiesivät tarpeeksi vaietakseen.
Kello 18:48. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti
Jeffrey Epsteinistä puhutaan usein kuin hän olisi ollut poikkeus: hirviö, yksittäistapaus ja ei-moraalinen hahmo . Sellainen tarina on lohdullinen, koska se rajaa pahan yhteen ihmiseen. Mutta se ei ole totta – eikä varsinkaan vaaratonta.
Todellisuudessa Epstein oli ennen kaikkea järjestelmän tuote. Ei siksi, että järjestelmä olisi luotu hyväksikäyttöä varten, vaan siksi että valta, raha ja sosiaalinen hyväksyntä muodostavat yhdessä suojakilven, jonka sisällä rikokset voivat jatkua pitkään ilman seurauksia.
Epstein ei toiminut yksin, mutta hän ei tarvinnut rikoskumppaneita.
On tärkeää sanoa tämä täsmällisesti: "ei toiminut yksin" ei tarkoita automaattisesti rikosoikeudellista yhteistoimintaa. Se tarkoittaa verkostoa, joka normalisoi läsnäolon, avasi ovia, vaikeni, katsoi muualle ja ennen kaikkea hyötyi.
Epstein ei olisi voinut toimia vuosikymmeniä ilman pankkeja, lakimiehiä, akateemisia instituutioita, poliittisia kontakteja ja mediaa, joka tiesi mutta ei kirjoittanut.
Yksikään näistä ei yksinään tee rikosta. Yhdessä ne tekevät mahdollistamisen rakenteen.
Eliitin sosiaalinen kupla suojaa itseään
Vaikutusvaltaisten ihmisten maailma on pieni. Samat konferenssit, säätiöt, yksityiskoneet ja illalliset kiertävät vuodesta toiseen. Kun joku hyväksytään tähän piiriin, hänen legitimiteettinsä rakentuu muiden läsnäolosta.
Kun Epstein nähtiin julkisuuden henkilöiden, presidenttien, prinssien, huippututkijoiden ja miljardöörien seurassa, syntyi oletus: "Jos nämä ihmiset ovat mukana, tämän tyypin ja toiminnan täytyy olla ok".
Tämä oletus on valheellinen – mutta tehokas. Se tappaa kriittiset kysymykset ennen kuin ne ehtivät edes muotoutua.
Hiljaisuus ei ole neutraalia
Epstein-tapauksessa kiinnostavinta ei ole se, ketkä tekivät rikoksia, vaan se, ketkä tiesivät tarpeeksi vaietakseen.
Valta ei vaadi täydellistä tietoa. Se vaatii vain sen verran epäilyä, että ihminen voi tehdä tietoisen päätöksen olla kyselemättä enempää.
Hiljaisuus ei ole sattumaa, vaan usein rationaalinen valinta, uran kannalta turvallinen, sosiaalisesti palkitseva ja taloudellisesti järkevä.
Epstein ei tarvinnut salaliittoa. Hän tarvitsi vain järjestelmän, jossa hiljaisuudesta ei rangaista.
Asiakirjat eivät ole skandaali – ne ovat oire
Nyt julkistetut asiakirjat eivät ole shokki siksi, mitä niissä lukee, vaan siksi mitä ne paljastavat rakenteista.
Asiakirjojen julkistaminen tapahtuu vasta nyt, koska se on turvallista. Epstein on kuollut. Verkostot ovat jatkaneet eteenpäin. Järjestelmä on sopeutunut.
Totuus ei tullut myöhään – se tuli silloin kun se ei enää uhkaa vallan ydintä.
Miksi tämä toistuu aina uudelleen?
Koska jokaisessa ajassa uskotaan, että me olemme viisaampia kuin ennen. Että tämä oli poikkeus. Että nyt järjestelmä toimii.
Silti kaava toistuu:
- Yksi keskeinen hahmo
- Liikaa valtaa kaadettavaksi ajoissa
- Instituutioiden hiljaisuus
- Uhrien epäuskottavaksi leimaaminen
- Paljastus vasta, kun keskiö kaatuu tai kuolee
Epstein ei ole historian poikkeama. Hän on muistutus siitä, mitä tapahtuu, kun valta ei valvo itseään.
Jos Epstein- tapauksesta tehdään vain lista nimiä, opimme väärän läksyn.
Oikea kysymys ei ole "Kuka tunsi Epsteinin?" vaan "Millainen järjestelmä mahdollistaa sen, että näin moni saattoi tietää ja olla puuttumatta.
Niin kauan kuin tämä kysymys jätetään esittämättä, seuraava Epstein on vain ajan kysymys.
Epstein ja hiljaisuuden hinta
Epämukava kysymys kuuluu: miksi kukaan ei pysäyttänyt häntä ajoissa?
Tässä kohtaa käännän katseen kahteen instituutioon, joita demokraattisissa yhteiskunnissa pidetään vallan vastapainoina: mediaan ja oikeusjärjestelmään. Epstein-tapauksessa molemmat kompastuivat – eivät siksi, etteivätkö ne olisi tienneet, vaan siksi etteivät ne tehneet ajoissa sitä, mitä niiden olisi pitänyt.
Epstein ei ollut näkymätön viranomaisille. Hän oli tutkinnan kohteena. Hän teki sovintoja. Hän sai poikkeuksellisia järjestelyjä.
Oikeusvaltio toimii parhaiten silloin, kun kohde on tavallinen kansalainen. Mitä enemmän rahaa, yhteyksiä ja juristeja, sitä varovaisemmaksi järjestelmä käy.
Epstein opetti, että lain kirjaimet ovat samat kaikille – mutta lain käytännöt eivät ole.
Epstein liikkui presidenttien, prinssien, miljardöörien ja huippututkijoiden seurassa. Kukaan ei huomannut mitään. Kukaan ei kuullut mitään. Kukaan ei kysynyt mitään.
Tai ehkä huomasi. Mutta huomioiminen ei ole sama asia kuin puuttuminen.
Eliitin suurin taito ei ole salailu, vaan uskottava välinpitämättömyys. Kyky olla näkemättä sellaista, mikä olisi sosiaalisesti tai ammatillisesti epämiellyttävää ja hankalaa nähdä.
Tavallinen rikollinen on uhka. Rikas rikollinen on eksentrinen.
Näin ollen Epstein ei ollut vaarallinen – hän oli erikoinen. Hän ei herättänyt huolta – hän herätti uteliaisuutta. Hänen ympärillään pyörivät tarinat eivät olleet hälytysmerkkejä vaan seurapiirijuoruja.
Kun rikollisuus kääritään tarpeeksi paksuun rahaan ja statukseen, siitä tulee salonkikelpoista.
Lain edessä kaikki ovat tasa-arvoisia. Jotkut vain saavat paremmat lakimiehet, enemmän aikaa ja hienovaraisempaa kohtelua.
Epstein ei välttänyt oikeutta, hän neuvotteli sen kanssa. Hän ei ollut syytetty, vaan tapaus. Ei ongelma, vaan prosessi.
Oikeusvaltio ei pettänyt arvojaan – se sovelsi niitä erittäin joustavasti.
Uhrit: liian monimutkaisia
Uhreilla oli yksi perustavanlaatuinen ongelma: he olivat köyhiä, nuoria ja keskenään epäjohdonmukaisia.
Eli toisin sanoen ihmisiä.
Valtaapitävälle järjestelmälle täydellinen uhri on selkeä, rauhallinen ja mieluiten kuollut. Elävä, traumatisoitunut ja ristiriitainen ihminen on hankala.
Media: tarkkana, mutta vasta jälkikäteen
Media rakastaa Epsteiniä nyt. Dokumentteja, podcasteja, artikkeleita, draamasarjoja...
Se, mitä media rakastaa vähemmän, on muistella omia tekemättömiä juttujaan.
Moni toimitus tiesi. Moni toimittaja tiesi. Mutta silloin ei ollut vielä oikea hetki. Ei ollut tarpeeksi varmuutta. Oli liian isoja nimiä.
On paljon turvallisempaa olla rohkea jälkikäteen.
Järjestelmä toimii – juuri niin kuin se on rakennettu
Epstein ei paljastanut järjestelmän epäonnistumista, vaan sen todellisen toimintalogiikan.
Järjestelmä suojelee niitä, joilla on varaa tulla suojelluksi. Se epäilee niitä, joilla ei ole.
On siis täysin oikein sanoa, että Epstein oli poikkeus. Poikkeuksellisen hyvä esimerkki siitä, miten valta toimii, kun sitä ei häiritä liialla moraalilla.
Epsteinin tarina ei ole päättynyt hänen kuolemaansa. Se jatkuu jokaisen päätöksen, hiljaisuuden ja välinpitämättömyyden kautta, joita tehdään vallan, rahan ja maineen edessä.
Jos haluamme, että tulevaisuudessa on vähemmän Epsteinejä, meidän on katsottava paitsi rikollisia, myös järjestelmiä, jotka mahdollistavat heidän toimintansa.