Kuopiossa pelastustoimella merkittäviä puutteita

01.02.2024
Kuvakaappaus päätöksestä

Kello 12.45. 24-verkkolehti

Itä-Suomen aluehallintovirasto määrää Pohjois-Savon hyvinvointialueen korjaamaan Kuopion kantakaupungin pelastustoiminnan palvelutasoon ilmenevät merkittävät puutteet. 

Aluehallintoviraston tarkastuksessa on käynyt ilmi, että toimintavalmiusajan vaatimuksia ei täytetä Kuopion kantakaupungissa. Puutteita on esiintynyt jatkuvasti vuodesta 2017 lähtien, eikä tehdyt toimet ole korjanneet tilannetta. Lisäksi tarkastuksessa ilmeni muitakin epäkohtia.

Itkonniemen paloaseman käyttöönoton jälkeen toimintavalmius on parantunut alueella, mutta ydinkeskustaan sillä ei ole ollut tarvittavaa vaikutusta. 

AVI.in mukaan nopean avunsaannin epäkohdat on korjattava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.7.2024 mennessä, jotta paikallinen tarve ja uhka saadaan huomioitua pelastustoiminnassa.