Alle kouluikäiset perhe-elämästä: "He huutavat ja minä huudan takaisin"
Pienet lapset voivat puhua yksityiskohtaisesti tunteistaan ja siitä, miten asiat ovat kotona. He ovat myös hyviä lukemaan vanhempiaan ja kuvailemaan heidän käyttäytymistään, ilmeitä ja äänensävyään.
Tämä käy ilmi Uppsalan yliopiston uudesta tutkimuksesta, joka julkaistiin Journal of Child and Family Studies -lehdessä. Tutkimuksessa haastateltiin 3–6-vuotiaita alle kouluikäisiä lapsia heidän kokemuksistaan perhe-elämästä ja konflikteista.
Haastattelut keskittyvät lasten tunnekokemuksiin. Tutkimukseen osallistui 17 lasta, joiden vanhemmat osallistuivat vapaaehtoiseen Triple P -vanhemmuusohjelmaan kunnallisten esikoulujen kautta Uppsalassa.
Lapset saivat keskeyttää osallistumisensa milloin tahansa haastattelujen aikana mennäkseen viereisessä huoneessa olleiden vanhempiensa luo.
Tulokset osoittavat, että lapset pystyivät kuvaamaan sekä negatiivisia että positiivisia puolia perhesuhteistaan. He puhuivat eskaloituvista konflikteista vanhempiensa kanssa, mutta myös positiivisista hetkistä yhdessä.
- Lapset antoivat useita esimerkkejä eskaloituneista tilanteista, joissa vanhempi ja lapsi juuttuivat tappeluun ja huutamiseen päättyneisiin konflikteihin; tilanteisiin, joita lapset kuvailivat vaikeiksi kokemuksiksi, kertoo Anton Dahlberg, yksi tutkimuksen tutkijoista.
Lasten kuvaukset tilanteista, joissa he tunsivat surua, liittyivät kuitenkin lähinnä vihaisen vanhemman pakottamiseen. Lapset antoivat esimerkkejä siitä, kuinka heidän vanhempansa uhkasivat heitä rangaistuksella tai pakottivat heidät fyysisesti tekemään asioita, kuten pysymään huoneessaan.
Useat lapset kuvailivat, että heidän äitinsä ja/tai isänsä löivät heitä ja heidän sisaruksiaan.
Lapset kuvailivat vanhemman tai vanhempiensa suuttuneen heille ja/tai sisaruksilleen osana konfliktitilannetta. Vanhemmat näyttivät vihaisilta ja käyttäytyivät vihaisesti. Lapset kuvailivat usein, että he reagoivat huutamalla takaisin tai heittämällä tavaroita. Jotkut lapset myös paiskasivat oven kiinni.
Monet lapset hakivat lohtua sisaruksiltaan tai lemmikeiltään, kun asiat kotona kävivät vaikeiksi, kuten vanhempien kanssa käydyn riidan jälkeen tai kun he olivat loukkaantuneet.
Lasten kuvaamat konfliktitilanteet, jotka tekivät heidät vihaisiksi tai surullisiksi, eivät sisältäneet kuvauksia konfliktinratkaisuista, esimerkiksi vanhempien käyttäytymisestä kompromissin tekemiseksi tai sovinnon tekemiseksi lapsen kanssa. Yleisin kertomus, joka kuvasi näiden tilanteiden loppua, oli, että vanhempi/vanhemmat olivat surullisia tai kaikki olivat surullisia.
- Huomasimme, että lapset etsivät apua muilta ympärillään, kun he olivat surullisia tai vihaisia. Vaikka tätä voidaan pitää myönteisenä, vanhempien ja lasten väliset konfliktit jäivät usein ratkaisematta. Mutta lapset kuvailivat myös positiivisia kokemuksia sovinnosta riidan jälkeen ja siitä, miten suhdetta voisi korjata hyvällä tavalla, lisää tutkija Karin Fängström.
Äiti katsoo televisiota ja isä työskentelee
Joissakin kertomuksissa vanhemmat olivat poissa kaikista kertomuksista, joita lapset tekivät kotona. Lapset eivät kuvailleet mitään positiivista tilannetta tai toimintaa, joka olisi liittynyt heidän vanhempaansa. Näissä tapauksissa lapset kuvailivat, että heidän vanhempansa tekivät asioita, kuten työskentelivät, katsoivat televisiota tai nukkuivat. Mutta he eivät tarjonneet mitään kertomuksia heistä tekemässä asioita yhdessä. Lapset kuvailivat sen sijaan esimerkiksi onnellisuutta ollessaan yksin, leikkiessään ystävien kanssa tai tehdessään asioita sisarustensa kanssa. He kääntyivät sisarustensa tai lemmikkinsä puoleen saadakseen lohtua ja apua.
Jotkut lapset ilmaisivat haluavansa kaikkien perheenjäsenten olevan onnellisia. Näitä lausuntoja ei muotoiltu, että perheenjäsenet olisivat onnellisia, vaan pikemminkin toiveena, että se olisi niin.
Positiiviset vuorovaikutukset sisälsivät yhdessä tekemistä, kuten leikkimistä sekä läheisyyttä fyysisemmällä ja kodikkaammalla tavalla.
Lapset kuvailivat myös, kuinka heidän vanhempansa lohduttivat heitä, kun he olivat surullisia tai vihaisia, joko satuttamalla itseään tai sisarusten välisten konfliktien jälkeen. Lisäksi vanhempien ja lasten väliset konfliktit ratkaistiin. Ominaista oli turvallisuuden tunne lapsen ja vanhemman suhteessa.
Tutkijat peräänkuuluttavat nyt lasten näkökulmien sisällyttämistä tulevaan vanhemmuuden ja vanhemmuuden tuen tutkimukseen, jotta perheitä ymmärrettäisiin ja tuettaisiin paremmin.
Tämä olisi tärkeä askel kohti vanhemmuuden ja perhe-elämän parantamista.
- Uskomme, että tulokset voivat olla hyödyllisiä lasten kanssa työskenteleville ihmisille, kuten esikoulun opettajille ja terveydenhuollon ammattilaisille, mutta ne voivat myös toimia yleisenä kannustimena ihmisille kuunnella lapsia, Dahlberg toteaa.